Psykoterapian tavoitteena on lapsen ja nuoren psyykkisen terveyden parantaminen sekä arjen sujuvuuden lisääminen. Ensisijaisena tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä häiriöitä ja samalla tukea psyykkistä kasvua. Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa kehitetään erityisesti lapsen ja nuoren valmiuksia ratkaista ongelmiaan itse.
Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa keskitytään nykyhetkeen ja lapsen/nuoren esiin tuomiin tulevaisuutta koskeviin toiveisiin ja tavoitteisiin. Terapiassa voidaan käydä tarpeen mukaan läpi myös aiempia elämäntapahtumia. Tällöin pyritään löytämään uusia näkökulmia menneeseen ja sitä kautta selkiyttämään ajatuksia nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
Keskusteluissa, leikeissä ja erilaisissa toiminnoissa pyritään saamaan esille lapsen omat vahvuudet ja antamaan huomiota edistysaskelille. Selkeät yhteiset tavoitteet, kotitehtävät ja luovuus tukevat tavoitteeseen pääsyä.
Ratkaisukeskeinen psykoterapia soveltuu hyvin erilaisille persoonille ja eri tilanteisiin. Sen toteuttamistavat ovat myös monipuoliset ja mielekkäät. Terapian kesto vaihtelee tapauskohtaisesti. Päätökseen se on saatu silloin, kun hoidolle asetetut keskeiset tavoitteet on saavutettu.